Oon niin ilonen, että huomenna on torstai ja vapaapäivä! Saan nukkua niin pitkään kun nukuttaa eikä tarvi tuskastella tutoriaaleissa <3 Viikot tuntuu menevän hirveen nopeesti, kun koulua ei oo kun maanantai-keskiviikko, torstai vapaa ja sit perjantaina taas lyhyt päivä. Oon ollu täällä vasta reilun kuukauden, mut toisaalta tuntuu siltä että tohon kuukauteen mahtuu yks ikuisuus.

Tykkään yliopistosta, luennot on yleensä ihan mielenkiintosia (paitsi ne pari missä ei tapahtunu muuta kun että luennoitsija luki meille ääneen lasten kirjaa o.O ), "kotiryhmä" on kiva (ainakin sen vähän perusteella mitä oon siihen päässy tutustumaan. En vieläkää tiiä ihan kaikkien tyttöjen nimiä :D) ja kaikista tehtävistäkin uskon selviytyväni ihan hyvin. Mutta ne tutoriaalit. Ahdistaa, ärsyttää, vituttaa, ketuttaa, itkettää, kauhistuttaa ja lopulta vaan masentaa, etten vieläkää pysty osallistumaan niissä ollenkaan niin paljon kun haluaisin. Koko keskittymiskyky menee täysin siihen että pysyn ees suht kärryillä mitä muu ryhmä puhuu, enkä ehi ajatella saati sanoa sekana mitään. Aaaaaargh. En haluu vaan istua hiljaa ja olla koko ajan lievästi pihalla kaikesta. Ja on se aika epäreilua muuta ryhmää kohtaan, etten tee keskustelun eteen mitään tai heittele ideoita tai ylipäätään osallistu yhtään. Haluaisin ihan sikana osallistua, mutta aika vaikeeta se on jos ei ymmärrä läheskään kaikkea mitä muut puhuu :P skottiaksentti ja kaikki sen eri väännökset <3 Jotain lohdutusta sentää tuo se, että luennoilla ja muutenkin jos tarvii keskittyä vaan yhen ihmisen puheeseen (eikä se väännä sitä kaikkein leveintä skottimöngerrystä :D), ymmärrän paljon paremmin kun aluks. Koska kehitystä tolla saralla on havaittavissa, ni toivottavasti sitä voi pitää lupauksena siitä että pystyn vielä joku päivä olemaan oma itteni myös enkuks. Tai ainaki edes vähän enemmän kun nyt :) Sitten kun kielestä ei tarvi stressata enää näin paljon, tuun kyllä varmasti rakastamaan tota kurssia! :D

Mentiin tänää yhen kämppiksen kanssa Glasgow´n pikkuruisella metrolla toiselle puolelle kaupunkia ceilidhiin. Joka paikassa luki että se alkaa kuudelta, mutta paikalla ei ollu ketään vaikka mentiin oltiin jonkun verran myöhässä. Oltiin vähän pihalla, koska kaiken järjen mukaan siellä ois pitäny olla enemmän porukkaa, kun tapahtuma kuitenki oli kaikkien kolmen yliopiston international societyjen yhteinen o.O Tulihan sinne onneks muitakin, yhen vaihtariporukan kanssa jutellessa kävi ilmi että järjestelyissä oli menny jotain pieleen ja aikataulut vähän venähtäneet. Lopulta ohjelma sitten alko yli 1,5 tuntia myöhässä. No, ainakin se 6 puntaa meni hyvään tarkotukseen ja ilta oli kyllä loppujen lopuks tosi kiva, vaikka porukkaa olikin vaan joku nelisenkymmentä :) Jalat on kyllä kipeet ja päässä pyörii edelleen.

Koulusta lähtiessä valitin tänää Ellille, että oisin melkee valmis lähtemään takas Suomeen, mutta kun pääsin asuntolaan asti, tajusin etten mä kyllä takasin lähtis mistään hinnasta. Suomen kielen voisin ilomielin ottaa tänne, mut muuten en halua takasin. Tai siis että kavereita ja perhettä ja saunaa yms. kaipaa, mutta ei sinänsä Suomea. Ainakaan vielä, mutta eipä täällä olekaan takana kun se kuukaus vasta :D Ja kieltä mä pystyn käyttämään täälläkin, joten ei voi sanoa että sitäkään olis ikävä sinänsä. Mulla on ikävä sitä, että pysyin helposti kärryillä asioista enkä tuntenu itteäni joka kerta tajuttoman tyhmäks, kun joku puhuu mulle :D

Täällä on melko paljon kansainvälisiä opiskelijoita (intialaisia ja kiinalaisia tuntuu olevan joka paikassa), mutta suurin osa meistä tuntuu olevan vaihtareita. Koko tutkinnon täällä suorittavia oon tavannu vaan muutaman. Huhuja liikkuu, että täällä olis vielä kolmaskin suomalainen jossain yliopiston uumenissa, mutta eipä oo törmätty. Glasgow´n yliopistossa on kyl useampia suomalaisia ja tänää kuulin että Caledonian yliopistossa myös muutama.

Tää teksti on taas näitä sillisalaatteja, missä hypin aiheesta toiseen. Mun piti kuitenkin kirjottaa vielä parista yllätyksestä, jotka oon oppinu tässä opintojen alkuvaiheessa. Meille näytettiin yhellä luennolla tilastoja hyvinvoinnin eri osa-alueilta, joissa UK roikku lähes kaikissa listan häntäpäässä, kun taas Suomi oli monessa kärkisijoilla.

Skotlannissa on noin miljoona alle 16-vuotiasta lasta (kokonaisväkiluku jotain vähän reilut 5 milj.), ja neljäsosa lapsista täällä elää "suhteellisessa köyhyydessä". Joka päivä kodittomaksi jää 80 lasta. Joka 4. primary-ikäinen kärsii/on kärsinyt koulukiusaamisesta ja noin 100 000 lasta elää väkivaltaisessa kodissa, ja luku on koko ajan nousemassa. Täällä lapsen lyöminen tai fyysinen kurittaminen ei oo laitonta, mikä osaltaan varmasti selittää tota lukua. Lapset on rikosoikeudellisessa vastuussa 12-vuotiaina - ja toi ikäraja on vastikään nostettu, se oli aiemmin 8. Lisäks Britannia on edelleen luokkayhteiskunta, eikä kaikki koulut oo keskenään läheskään samalla tasolla niin kun Suomessa. On kouluja, joiden oppilailla on tilastollisesti aika kehnot näkymät elämässään, ja kouluja, joiden oppilailla asiat on keskimäärin paljon paremmin kun ikätovereillaan. Koulu ei tarjoa osaltaan kaikille lapsille samanvertasta lähtöasemaa elämään, mikä tuntuu aika karulta yhdistettynä noihin kaikkiin muihin juttuihin, joita luennolla käsiteltiin.