Eka päivä takana ja olin kyllä ihan hukassa - mutta vielä enemmän oisin ollu pihalla, jos ei mulla olis Elliä tulkkina :P Ihan mukavaa oli, mutta koko päivän asiat ois saanu tiivistettyä myös noin puoleen tuntiin. Toisaalta kivempi tietty että on tällain pehmeä alku kuin että heti alkais luennot sun muut täydellän teholla.

Oli karua nousta ylös kuudelta. Varsinkin kun Jordanhillissa todellakin piti olla vasta kymmeneltä, ja lisäks katottiin eilen kämppisten kanssa jotain randomia komediaa puolille öin. Oon onnekas, koska yks mun kämppiksistä on samalla kurssilla, ni menin sitten sen ja yhden sen kaverin kanssa aamulla pysäkille bussia oottelemaan. Lähdettiin asuntolasta kymmentä yli kaheksan, ja linkun piti olla reilua viittä minuuttia myöhemmin tolla pysäkillä, mihin mentiin, eikä kukaan meistä tienny varmasti että missä se pysäkki on :D Selvittiin oikeeseen paikkaan kuitenkin ihan ajoissa, kun muistettiin missä Montrose Street on. Oltiin myös vähän pihalla siitä, että millä bussilla meiän pitäis päästä perille - luultiin että siinä lukis, että se on menossa Jordanhillin kampukselle, mutta eipä lukenut yhtään mitään muuta kun bussifirman nimi. Eka linkku pysähty hetkeks, mutta ei suostunu ottamaan ketään kyytiin (meitä oli ehkä kymmenkunta siinä odottelemassa), mutta seuraavaan sitten päästiin. Oli aika ahdasta, koska bussi oli yhtä leveä (tai kapea, kuinka vaan) kuin suomalaisetkin versiot, mutta neljän penkin sijasta sinne oli ahdesttu viis istuinta per rivi. Eli jäljelle jäävää käytävää mahduit just ja just kulkemaan sivuittan, jos sulla ei ollu isoa laukkua mukana.

Jordanhillin kampus on aika kaukana kaikesta, ja vähän kulahtanut. David Stow building on aika makeen näkönen ulkoa, ja vielä sisääntuloaulastakin, mutta muuten se on just sellanen vähän vanhahko rakennus, joka kaipailis vähän laastia ja maalia sinne sun tänne. Koko kampusta ollaan siirtämässä keskustaan vuodeks 2012, mutta saa nyt nähdä, koska rakennustöitä ei oo edes alotettu vielä. Eipä siinä, kyllä tuolla opiskelee yhtä hyvin kun missä vaan muualla :)

Aluks kaikki alottavat opeopiskelijat kokoontu luentosaliin kuuntelemaan tervetuliaispuheita ja yliopiston lyhyttä historiikkia. Miespuhujan puheesta ymmärsin suurimman osan, mutta seuraavaks puhuneen naisen puheessa tuli välillä monen minuutin mittasia jaksoja, jollon en tajunnu sanaakaan :D Oli tosi tyhmä olo kun ei tajunnu yhtään mille muut naurahteli. Se kuitenkin selvis, että hakijoita oli ollut 1370 ja meitä aloittaa nyt se reilu 150.

Tauon jälkeen jakauduttiin meiän luokkiin ja nähtiin nopeasti muut ryhmäläiset, sitten jakauduttiin vielä pienempiin porukoihin ja kierreltiin kampusta mentoreiden opastuksella. Tuun kyllä silti eksymään heti huomenna, sen verran sokkeloiselta vaikutti :D

Ruokatauolla koin järkytyksen: ranskalaisia ILMAN SUOLAA. Yäh :D Eikä suolapurkkia näkyny mailla eikä halmeilla. Huomenna omat eväät mukaan, säästyy rahaakin :P Syömisten jälkeen haettiin kiireellä painavat kansiot (jotka vissiin sisältää koko skottien ala-asteen opetussuunnitelman?!?! onko mahdollista....) ja kasa lappusia, joita sitten raahattiin mukana loppupäivä, kun ei ne kenenkään laukkuun mahtunu :D

Sitten kuunneltiin taas vähän opastusta huomiseen liittyen, jonotettiin, oltiin hetki jonossa, venailtiin vähän aikaa, liikuttiin puoli metriä ja jonotettiin vähän lisää, jotta päästäis valokuvattaviks. Hyvin pelkistetty versio koulukuvista: oma nimi kirjotettiin lapulle, sitten istuttiin tuolille, hymyiltiin, räps ja käveltiin pois. Luennoitsijat kuulemma tarvii ne kuvat, jotta osaa nimilistasta yhdistää nimen ja naaman :D Sitten olis vielä pitäny jonottaa toinen ikuisuus, jotta pääsee palauttamaan Skotlannin rikosteriotteenhakulappusen, mutta onnekkaasti vältyttiin siltä, koska mun ei koko lappua tarvi hakea (oon ollu täällä alle 3 kk, joten pelkkä Suomen rikosrekisteriote riittää) ja Elli sai oman paperinsa vasta tänään.

Seuraavaks meille tyrkytettiin kasa lappusia, jotka täyttämällä ois päässy vissiin neljän eri opeopiskelijajärjestön jäseneksi. Mulla meni hermot kun en saanu ees osotetta mahtumaan sinne ruudukkoon, niin päätin sitten olla ilman ilmasia reppuja, kalentereita, kuulakärkikyniä ja hiirimattoja ja olla liittymättä. Eiköhän se onnistu myöhemminkin, jos huomaan sen olevan hyödyllistä :P Ne yliviivaustussit jäi kyllä vähän kirvelemään.

Aamulla siis odoteltiin reilu tunti siellä kampuksella, ja myös iltapäivällä odotteluaikaa olis jäänyt noin tunti, joten päätin tulla junalla pois. Elli opasti asemalla ja osasin ihan ite ostaa lipun automaatista ja tulla oikeeseen junaan ja jäädä oikeessa paikassa poiskin o/

Jeph. Sellain päivä :) Kotona odotti iloinen yllätys: mulle oli tullu postia! Aika siistiä nähä eka kirjekuori, jossa oman nimen alla on brittiosote (joka vie kokonaisuudessaan tilaa 8 riviä :D). iPod latureineen, yks unohtunut toppi, kansainvälinen rikosrekisteriote ja SALMIAKKISUKLAATA <3 7th Heaven.

Kohta lähen käppäilemään hostellille. En vielä oo tainnu tänne ollenkaan kirjottaakaan miten mun koruille kävi? Olin Suomesta lähtiessä laittanu kaikki mun korut (mm. rippiristi, rannekoru, jonka sain 1-vuotiaana yms.) kahteen pieneen kangaspussiin ja pussit tiiviisti olkalaukkuun, joka kulki mun mukana lentokoneessakin. Täällä sitten jätin ne korut hostelliin hyllylle siks aikaa kun kiertelin kaupungilla. Lauantaiaamuna pakatessa mulla ei oo mitään muistikuvaa, muistinko ottaa ne korut sieltä hyllyltä. Illalla kuitenkin tajusin asuntolassa, että voi hitto, en muista purkaneeni niitä pois laukusta. Hirveä etsintä päälle, eikä niitä löytyny mistään. Kävin kaikki vaatepinotkin läpi siltä varalta, että ne olis jotenki joutuneet paitojen väliin. Mutta ei, mistään ei löytyny. Kävin koko huoneen varmaan kolmesti läpi (eikä tässä ihan hirveesti oo läpikäytävää), mutta niitä ei vaan ollu missään. Niinpä sitten lähin illalla vielä puoli yheksän aikaan takas sinne hostellille kysymään, josko ne ois jääny sinne. Siellä oli työvuorossa vanha mies, joka sano ettei hänelle ainakaan ole jätetty siihen tiskille mitään, ja pyys tulemaan seuraavana päivänä uudestaan, kun paikalla olis sama nainen kun sillon kun lähin aamulla. Menin sitten sunnuntaina takas sinne, eikä koruista ollu jälkeäkään. Siivoojakin tuli pahoittelemaan, mutta sanoi ettei ollut huomannut huoneessa mitään ylimäärästä.

Pikkasenko kirpas - KAIKKI korut päällä olevia lukuunottamatta. Ihan kivasti rahaa kiinni niissä, plus tietty tunnearvoa. Enkä voinu millään keksiä, että mihin ne olis joutunu, jos ei ne kerran olleet jääneet hostelliin eikä niitä löytyny asuntolasta. Tulin välimatkan taksilla, ja vielä tarkistin ettei sen taksin lattialle ollu pudonnu mitään. Olin varma etten enää näkis niitä koruja. Se nainen siellä respassa kuitenkin anto yhteystietokortin ja pyys soittamaan, jos löydän ne korut, niin ne ei ettis niitä turhaan sieltä.

Eilen illalla sitten puhuin äidin kanssa skypessä, kun mun suominumero siellä rupes soimaan. Kenenkään ei pitäis soittaa siihen enää, joten olin ihan ulalla, kun äiti rupes puhumaan englanniks siihen :D Soittaja oli sieltä hostellista, ja äiti sitten anto mun brittinumeron sille (mulla ei vielä ollu brittiliittymää kun lähin hostellista). Hetken päästä se sitten soitti mulle ja pahoitteli hirveesti jotain sekaannusta ja kysy että pääsisinkö tänään hakemaan mun korut. Valtava huojennus, olin niin varma että ne oli lopullisesti kadonnu! Saa nähä onko kaikki tallella, mutta ihan loistava homma silti, että ne löyty! Mielenkiinnolla kyl kuulen, että miten ne lopulta löyty :D Pitää käydä ostamassa vaikka suklaalevy sille naiselle kiitokseks, kun siitä kuitenkin on reilusti yli viikko kun lähin sieltä hostellista, ja ne ois voinu helposti antaa asian vaan olla ja luottaa siihen että oon ite hävittäny ne korut johonkin.

Irn Bru maistuu vähän purkalle o.O