Varoitus: taa tulee olemaan puhdas valivalipostaus.

Tyoharjottelua on nyt takana lahes puolitoista viikkoa ja olo on ihan kuollut - enaa viis viikkoa edessa, jeij... tuntuu ettei aika riita mihinkaan, koko ajan on iso kasa tekemattomia hommia mutta silti vapaa-aikaa ei jaa juuri yhtaan. Aamulla lahden kavelemaan juna-asemalle kahtakymmenta vailla kaheksan ja takas kotona oon yleensa joskus viiden maissa, minka jalkeen oottaa kaikki kirjalliset tyot ja tuntien suunnittelu ja opiskelumateriaalien valmistus. Tahan kuluu poikkeuksetta vahintaan kolme tuntia per ilta seka noin 8 arkkia tulostuksia ja varmaan parituhatta sanaa per paiva. Ja ainakaan viime viikonloppu ei tuonut juuri helpotusta - lauantaina en jaksanu tehda yhtaan mitaan (nukuin lahes 16 tuntia) joten koko sunnuntai meni kouluhommissa, enka silti saanu tehtya kun ehka puolet siita mita piti.

Onneks sentaan koulusta ja luokasta ja opesta tykkaan, koska muuten itkukohtaukset olis varmaan jokailtanen tapahtuma (nyt niita on takana vaan yksi, huisi paniikki ennen ekaa kokonaista taysimittaista oppituntia yksinaan englanniksi). Silti arsyttaa kun tuntuu ettei oo aikaa tai energiaa suunnitella tunteja niin huolella kun tahtois. Toinen arsytys on se etta liian usein vertaan takalaista koulusysteemia suomalaiseen ja paassa vaan kaikuu ettei taalla osata - mika ei ees totta, mutta moni juttu vaan on niin erilainen siihen verrattuna, mita oma ala-aste oli Suomessa. Eipa silla, tuskin siellakaan ala-asteen meininki on enaa ihan samaa kun kymmenen vuotta sitten :P En tiia onko se koko koulusysteemi tai opetussuunnitelma vai pelkastaan tuo koulu jossa ma olen, joka tuntuu niin oudolta. Valilla tuntuu ettei ne lapset oo oppineet yhtaan mitaan tan viiden tai kuuden vuoden aikana mita ovat koulussa olleet, ja etta monet niista jutuista mita ne kay lapi koulussa, tuntuu melko epaolennaisilta. Tai siis, jos luokassa on ehka kolme lasta jotka pystyy suht sujuvasti lukemaan, joka tunti alotetaan ja lopetetaan noin vartin mittaisella pelien pelailulla ja koulussa kaytetaan viikkoja sellaisten aiheiden kun "haat" tai "Titanic" opiskeluun...

Okei, Suomi ja suomalaiset parjaa niin hyvin koulussa koska meian kieli on niin helppo. Ei ehka kieliopillisesti, mutta siks etta se lausutaan ja kirjotetaan samalla tavalla. Helpottaa lukemaan oppimista huomattavasti! Mutta silti, en tiia oliko mun luokka ala-asteella sitten jotenkin harvinaisen alykas vai mita, mutta jokainen sai aikaseks parin sivun mittasia tarinoita. Mun placement-luokassa luokan paras kirjottaja tuottaa noin sivun verran tekstia, joka vilisee kirjoitusvirheita ja jossa lauseet voi olla ihan irrallaan toisistaan. Luokassa on kolme todella heikkoa oppilasta, joista kaksi ei osaa sanoa kirjainten nimia, pelkastaan miten ne aannetaan, ja yksi naista kolmesta ei osaa kirjottaa tai lukea mm. sanoja "small", "who" ja "how". Ja kaikki luokan lapset on 10-11 -vuotiaita. Luokan keskitason matikan ryhma opetteli tassa yhtena paivana kellonaikoja viiden minuutin tarkkuudella, eivatka oo edenneet 24 tuntiseen digitaalikelloon. Tanaan opettajan piti kysya kuudelta eri lapselta ennen kuin selvisi oikea vastaus siihen, montako kuukautta vuodessa on.

Mihin ma oon oikeen lahteny?

Taytyy tosin muistaa myos se, etta alue jolla toi koulu sijaitsee on aika rankka, ja se varmasti on osasyyna - joskaan en osaa uskoa, etta ainoa ja taysin vedenpitava selitys sille, mita viiden ala-aste vuoden aikana on ehditty oppia. Luokassa on 21 lasta (joista yksi tosin on koulussa vaan tiistaisin, koska tyton isalla on silloin aamulla joku meno, joten han ehtii heittamaan tyton kouluun, toisin kuin muina aamuina), joista viidella on erillinen tai yksilollinen tukisuunnitelma, miten sitten ikina suomennetaankaan. Sen lisaksi on puolalainen poika, joka muutti tanne 5 vuotta sitten puhumatta sanaakaan englantia, mutta nyt ei enaa osaa puhua puolaa, eika kuulemma ekan vuoden jalkeen oo saanu minkaanlaista tukea kielen kanssa. 7 tai 8 lapsen isa on vankilassa. Yksi pojista asuu isoaitinsa luona, ei tieda kuka sen isa on, ja pojan aiti hylkas pojan jokin aika sitten uuden miehen takia. Toinen lapsi asuu myos isovanhempiensa luona, koska isa on vankilassa ja aiti koukussa heroiiniin, eika saa lahestymiskiellon takia tavata lastaan. Puolalaispoika on sijaisperheessa, koska vanhemmat joi ja pahoinpiteli, pojan nuoremmat sisarukset on adoptoitu ja nyt poika tuntee olevansa hyljatty ja ilman "oikeaa" perhetta. Yhden tyton vanhemmat on juuri eronneet, mutta tytto toivoo niiden palaavan yhteen, vaikka ne kuulemma aina tappelee kannissa, kun isa on vankilasta lomilla. Yksi poika oli 7-vuotiaana tormannyt huumehyypioon kadulla, ja tama oli pistany neulalla jotai pojan kasivarteen, minka seurauksena poika paatyi sairaalaan. Yksi tytto syntyi raiskauksen seurauksena, kun taman aiti oli 15-vuotias.

Welcome to Glasgow.

Silti nuo lapset on ihan mahtavia ihmisia, mutta mua suorastaan raivostuttaa, mita kaikkea ne on joutuneet kokemaan ja mita niilla todennakosesti on edessa - miksei kaikki saa samoja lahtokohtia elamaan? Mita opettaja voi tehda? Mita voi tehda maassa, jossa lapsen lyominen on laillista, rikosoikeudellinen vastuu alkaa 12-vuotiaana? Mita voi tehda kaupungissa, jonka alueista osa on todella jakautuneet uskonnon ja jalkapallojoukkueen mukaan, ja jossa 47% lapsista elaa koyhyydessa, ja jossa elinikaodote on joillain alueilla vahan yli 50? Jossa on halvempaa ostaa sipsipussi kuin omena - ja jossa huumeita loytaa helpommin kun tuoreita hedelmia?